Eli miten ja miksi pentu tuli taloon?

Monen vuoden haaveilun jälkeen sain vakuutettua itseni viimein siitä, että aikaa, rahaa ja tilaa on riittävästi koiranpennun hankintaan. Aikani etsiskeltyä löysin Raahesta mukavan oloisen pentueen, josta kasvattaja olisi minulle yhden pikkupojan myynytkin. Ehdin pentua ihmetellessä jo nimetäkin sen Neroksi. Neron isä oli pitkän uran poliisikoirana tehnyt tasapainoinen ja iso uros.

Nero jäi kuitenkin etsimään toista kotia, sillä samalle reissulle sain puhelun, jossa minulle tarjottiin paria päivää aikaisemmin syntyneestä sisarusparvesta urospentua. En osaa eritellä, mikä kaikki vaikutti lopulliseen päätökseeni, mutta "Neron" sijasta odotin vielä 7 pitkää viikkoa ennen kuin hain pikku-Hukan kotiin Teuvalta.

Päivääkään en ole katunut. Myönnän kyllä, että Hukka on hiukan liian haastava ensikoiraksi, mutta avoimin mielin ja asiantuntijoiden neuvoilla siitä kuoriutuu vielä täysin yhteiskuntakelpoinen koirakansalainen. 

Kotioloissa ja treenikentällä se on kuitenkin mitä miellyttävin yksilö ja toteuttaa tehtäväänsä kasvavalla innolla. Hukka on nyt hieman reilun vuoden ikäinen, mutta me on ehditty jo kokeilemaan ohjattuna jäljestystä, hakua ja tottelevaisuutta, sekä hieman heikommalla menestyksellä/kahdestaan pallopaimennusta, koiratanssia ja sirkustemppuja. Pentu on myös muutaman kerran käynyt leikkimässä maalimiehen ja patukan/tyynyn kanssa.

Parasta Hukassa on se, että lajista riippumatta se on aina yhtä suurella riemulla mukana kaikessa, mitä keksin. Toki silläkin on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta ne oppii parhaiten kokeilemalla hieman kaikkea. Tämän blogin tarkoituksena onkin paitsi jäädä omaksi huvitukseksi, niin myös kertoa, kuinka monipuolinen harrastuskaveri saksanpaimenkoira oikeasti on, ja kuinka laaja lajien kirjo koirapiireistä löytyy

Ennen kaikkea haluan vaatimattomasti kertoa, kuinka upea koira Hukka on, ja kuinka siitä positiivisin keinoin saadaan koulittua kaikkien maailmojen mestari.