Tottelevaisuutta on helppo treenata leikin varjolla jo ihan pienen pennun kanssa, joten meidänkin ura alkoi tästä. Liekö Hukka ollut edes kahdeksaa viikkoa, kun se jo opetteli istumaan, makaamaan ja tulemaan sivulle. Luoksetuloakin treenattiin kymmeniä kertoja päivässä, niin ulkona kuin sisälläkin. Hukka on tottiksessa aktiivinen, iloinen ja miellyttämishaluinen, ja suurimmat rajoitteet etenemiselle onkin ollut siinä, ettei ohjaaja pysy koiran mukana. 

Huge kasvo aika nopeasti ohi namitottiksesta (taisin ruokkia liikaa...), mutta palloon/patukkaan siirtymisessä ei ollu kuitenkaan ongelmaa. Sillä on vahva saalisvietti, minkä kautta sitä on helppo motivoida työskentelyyn. Leikkiä, leikkiä, leikkiä.. :) Ongelmia kuitenki on; Hukkaa vois moittia teräväksi ja herkäksi koiraksi, joka reagoi ympäristöön, ihmisiin ja eritoten muihin koiriin välittömästi, jos mun keskittyminen herpaantuu. Tähän ku lisää sen, että mää jännitän ihan pirusti vieraita ihmisiä ja esiintymistä, ni soppa on valmis. Koira on jo toisella puolen kenttää huutelemassa hävyttömyyksiä katsojille, ku ohjaaja miettii, että milläs sitä kiellettiinkään? Ollaan kuitenki ihan hiton hyviä, kun kukaan ei oo näkemässä ;)

Tottistakaan me ei väännetä hampaat irvessä. Onnistuminen ja edistyminen on kivaa, mutta tavoitteita on turha asettaa. Silti tää on helppo ja halpa laji, johon on mahdollista saada monipuolisesti apua ja kynnys kisaamiseen (tokon puolella ainaki) on melko matala, joten eiköhän me tämän parissa tulla pysymään. BH:kin tulee varmasti suoritettua joskus.