Kirjoittaja, omistaja, ohjaaja, kotiorja.

23 elinvuoden aikana eri eläimet ovat hallinneet elämääni enemmän tai vähemmän, mutta koiria olen rakastanut koko ikäni, Silti ensimmäinen, josta jotain ymmärsin ja jota uskalsin omakseni kutsua, oli saksanpaimenkoirauros Sensen Mann Larry, "Hemppa". Hempan kanssa harrastaminen jäi vähäiseksi, sillä pienellä paikkakunnalla ei järjestetty ohjattua toimintaa. Lenkkikaverina ja sohvavaliona se oli kuitenkin vailla vertaansa. Hessu jouduttiin lopettamaan 11.12.2012, hieman alle 10 vuoden iässä.

Koska en voinut ottaa eroahdistuksesta kärsivää Hessua mukaan opiskelemaan lähtiessäni, oli koiran paikka "omassa kodissa" ollut tyhjä jo pitkään. Päätös pennun ottamisesta sinetöityi kuitenkin vasta syyskuussa 2012, kun minulla todettiin 1. tyypin diabetes. Äitini etsi ja löysi pilville hopeareunuksia ja tutustutti minut hypokoiriin, eli diabeetikoiden avustajakoiriin, jotka haistavat ja ilmaisevat ohjaajansa matalan verensokerin. Omakin koira on mahdollista kouluttaa hypokoiraksi Axxell Brusabyn koulutuskeskuksessa Kemiönsaaristossa, kunhan se on sosiaalinen, omistajaansa kiintynyt ja vähintään vuoden ikäinen. Sosiaalisuudesta en tiedä, mutta muuten kriteerit kyllä täyttyy.

Hukka on ilmoitettu syyskuussa 2014 alkavalle hypokoirakurssille, mutta vielä ei ole saatu päätöstä "opiskelupaikasta". Diabetes on kuitenkin loppuelämän juttu, joten aikaa on, kyllä tuonne joskus päästään. Siihen saakka treenaillaan kaikkea muuta.